Esitykset Tuiran kirkossa 2017
pitkäperjantaina 14.4. klo 20
lankalauantaina 15.4. klo 16 & 20
pääsiäissunnuntaina 16.4. klo 16 & 20

Kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy!
Osoite: Myllytie 5, 90500 Oulu

Yhtymäkohtia Prinsessa ja villijoutsenet -oopperaan

Luin lehdestä Oulun Musiikkijuhlien satuoopperasta Prinsessa ja villijoutsenet. Innostuin heti ja päätin mennä katsomaan esityksen. Innostukseni lisääntyi entisestään lukiessani esiintyjälistaa. Meidän Aki (Jeesus)! Meidän Rami (Pilatus)!

Oopperan edetessä löysin monta yhtymäkohtaa INRI-musikaaliin. Molemmissa tulevat esille niin ihmisen valoisat kuin pimeät puolet. Minua puhutteli viime vuonna tuottaja Henri Pesosen kirjoitus Tosielämän Pilatus tässä blogissa. Elämän varrella olen joutunut kohtaamaan myös omia pimeitä puoliani, vaikka nuorena en voinut edes kuvitella niitä löytyvän myös itsestäni. Ihmiset eivät ole aina rakastavia ja lojaaleja. Mitä vastaan, kun elämä kysyy ja pakottaa valitsemaan? Myös valitsematta jättäminen on valinta. Mieleeni muistuu myös monelle ehkä tuttu tarina ihmisen sisällä taistelevasta kahdesta koirasta, joista toinen edustaa kaikkea hyvää ja kaunista ja toinen niitä pimeitä puolia. Kysymykseen, kumpi niistä voittaa, on vastattava: ”Se, jota minä ruokin.”

Ihminen voi kuvitella olevansa vahva ja lojaali myös paineen alla, mutta pelko voittaa, kuten Pietari joutuu katkerasti tunnustamaan. Pilatus ei uskaltanut käyttää valtaansa ja tuomita Barabbasta. On olemassa joukkoälyä – ja tyhmyyttä. Viha ja tuhoavat tunteet tarttuvat sumentaen järjen ja inhimillisyyden äänen. Jälkeenpäin voi vain ihmetellä: ”Sokeitako olimme?”. Satuoopperassa piispa oli valtansa sokaisema ja lähetti Eliisa-prinsessan kuolemaan. Eliisa kuitenkin pelastui ja oopperan lopussa toteutui armo: Eliisa ei antanut lähettää piispaa kuolemaan, vaikka yleinen mielipide sitä vaati. Valtansa menettäneelle karkotuksessa oli rangaistusta kyllin. Myöskään Jeesus ei kostanut: ”Ainoat sanat armon, rakkauden sekä iltarukouksen…”.

Työssäni joudun usein painiskelemaan neuvottomuuden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Siksi tuntui erityisen lohdulliselta lukea seuraava teksti: ”… Kaikkea johtaa silloin ego, ihmisen omavoimaisuus ja omanvoitontavoittelu. Ego kaappaa ihmisen, ja ihminen alkaa käyttää valtaa itsensä palvelemiseen sen sijaan, että palvelisi sillä toisia. Siksi valtaa pitäisikin olla sellaisella, joka ei sitä erityisemmin halua.” (Tommy Hellsten: Tähän olen tullut)

INRI-musikaalissa näyttäytyy elämän koko kirjo. Olet sydämellisesti tervetullut kokemaan näitä tunteita kanssamme!

Tarja Siira, kuorolainen

Tampereelta Ouluun ja takaisin – tuottajan kuvaus projektin vaiheista

INRI-pääsiäismusikaali on jokaiselle tekijälleen henkilökohtainen matka kohti pääsiäistä. Musikaaliin mahtuu matkustajia kaikista elämäntilanteista ja lähtökohdista. Meitä kaikkia musikaalissa mukana olevia yhdistää palava into herättää Jeesuksen ristiinnaulitsemiskertomus uudelleen henkiin ja esittää se tunteikkaasti ja laadukkaasti pääsiäisenä Tuiran kirkossa sadoille, jollei tuhansille ihmisille. Tässä on oma matkakertomukseni siitä, kuinka kävin ydinryhmän tapaamisessa ja musikaaliharjoituksissa Oulussa, Tuiran kirkossa neljä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Perjantaiaamuna menin normaalisti käymään koulussa veistämässä hieman keskeneräistä akustista kitaraani. Koko päivän tunsin pientä jännitystä, sillä tiesin, että koulupäivän jälkeen minua odottaa vielä pitkä matka Tampereelta Ouluun. Illalla tein muutamat musikaalin sopimuspaperit kuntoon ja keräsin listan, jossa oli lähes sata asiaa, jotka meidän oli tarkoitus käsitellä seuraavan päivän palaverissa. Heräsin keskellä yötä ja ajattelin, ettei aika tule millään riittämään.

Aamulla aloitimme palaverimme käymällä läpi ihmisten kuulumisia. Ohjaajamme Tuukka oli tehnyt 22 tunnin työpäivän Helsingissä ja matkannut aamuksi Ouluun tapaamista varten. Minua alkoi jo huolestuttaa Tuukan jaksaminen, sillä 3 tunnin palaverin jälkeen alkoivat vielä varsinaiset harjoitukset, jotka ovat jo aina itsessään ohjaajalta rutistus. Toivottavasti Tuukka ei polta itseänsä loppuun tämän projektin parissa. Oli myös hauska kuulla, kuinka käsikirjoittajamme Terhi-Liisa oli herännyt yöllä koiransa haukuntaan ja joutunut lähtemään ulkoiluttamaan koiraansa, jonka maha oli mennyt sekaisin. Tilanne taisi olla meillä kaikilla sama: väsymys vaivasi.

Ydintiimimme on täynnä erilaisia taitelijoita, ja asiassa pysyminen ei ole missään nimessä vahvuutemme. Kolmesivuinen asialista motivoi kuitenkin kaikkia keskittymään, ja pääsimme suurten kysymyksien kimppuun nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Edellinen vuosi yllätti meidät täysin, sillä kirkossa esityksemme oli nähnyt yli tuhat ihmistä. Arviolta noin 250 ihmistä oli jäänyt vuoden 2016 esitysviikonloppuna kirkon ovien ulkopuolelle, sillä kirkkosali oli kirjaimellisesti täynnä esityksestä toiseen. Ilmeisesti edellisenä vuonna monet olivat myös pahoittaneet mielensä, koska eivät olleet päässeet sisälle. ”Minä maksan kirkollisveroa!”, oli joku huutanut, kun ovet oli jouduttu sulkemaan nenän edestä kiinni. Vitsailimmekin, että toivottavasti kukaan ei kuitenkaan eronnut kirkosta tämän musikaalin vuoksi.

Tuiran kirkko on varmasti Suomen tunnelmallisin paikka tämän musikaalin esittämiseen, ja siksi olemmekin valinneet sen esitystilaksi myös tänä vuonna. Huonona puolena tilassa on se, ettei sinne mahdu kuin reipas 200 henkilöä. Olemme lisänneet tänä vuonna yhden esityksen viikonlopulle lisää, että mahdollisimman moni pääsisi näkemään esityksen. Totesimme tapaamisessa, että joudumme varautumaan kuitenkin siihen, etteivät kaikki mahdu tänäkään vuonna kirkkoon. Päätimme myös, että tiedotamme ihmisiä saapumaan reilusti etukäteen, mikäli haluaa olla varma, että saa hyvät paikat esityksiin.

Tapaamisessa pohdimme myös projektin markkinointia. Edellisenä vuonna perustimme Facebook-sivun, joka on pikkuhiljaa kerännyt tykkääjiä ja lähtenyt toimimaan. Sovimme, että ohjaaja Tuukka ottaa päävastuun Facebookin päivittämisestä, sillä hänellä on ehdottomasti eniten kokemusta näistä asioista. Pohdimme tapaamisessa myös Instagramissa aktivoittamista, sillä harjoituskaudesta kertyy aina paljon valokuvia jotka olisi kiva saada ihmisten näkyviin.

Edellisenä vuonna julisteemme jumittuivat painoon, ja saimme ne laitettua seinille aivan viime tingassa. Tänä vuonna ennakoimme asiaa ja pyysimme vakiograafikkoamme Kalle Hautamäkeä tekemään julisteen jo reilusti etukäteen. Tällä kertaa julisteet tulivatkin painosta ajoissa, ja nyt meidän piti pohtia, miten saamme ne levitettyä tasaisesti ympäri Oulua. Projektissamme on mukana lähes sata henkilöä, ja olemmekin sopineet, että jokainen levittää muutaman julisteen. Tänä vuonna tiimissämme on mukana myös Mariaana, joka on ehdottomasti koko ryhmän järjestelmällisin henkilö. Hän on ottanut hienosti vastuuta ryhmän sisäisestä tiedottamisesta ja asioiden organisoinnista. Sovimme tapaamisessa, että Mariaana ottaa vastuulleen myös julisteiden jakamisen ja tarkistaa, että ne päätyvät tasaisesti ympäri Oulua.

Onnistuimme käymään koko listauksen läpi tasan kolmessa tunnissa. Itse lähdin tässä kohden syömään ja katsoin säälien Tuukkaa, joka lähti vetämään palaverin jälkeen harjoituksia nuutuneen näköisenä. Kun palasin kirkolle, olivat harjoitukset jo täydessä vauhdissa. Räpsin hieman kuvia esiintyjistä ja jäin ihastelemaan kuoron kaunista laulua. On elämyksellistä kuunnella etupenkistä, kun kuoronjohtaja Marjan huippuunsa virittämä kuoro laulaa: ”Sokeitako olimme, sykkikö sydämemme?”. Treenaamisen jälkeen koko esitystiimi siirtyi kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Tuukka jäi hiomaan sadanpäämiehen, Pekan, kanssa vielä hänen kohtaustaan. 

Menin istumaan kahvipöytään. Samassa pöydässä istuivat jo edelliseltä vuodelta tutut kuorolaiset Heikki ja Arvo. Keskustelimme siitä, kuinka kohta junalla pääsee entistä nopeammin etelästä pohjoiseen. Riivaajamme Ansku totesi, että lentokone on edelleen parempi vaihtoehto matkustamiseen kuin juna. Tästä syntyi erinomainen keskustelu. Kuorossa laulava Heikki puolestaan kertoi, kuinka alun perin vain muutama henkilö oli ollut hänelle entuudestaan tuttu. Nyt hän oli tutustunut jo lukuisiin muihin musikaalin tekijöihin. Tauon aikana esiintyjät ottivat julisteita, ja vain muutama juliste jäi enää pöydälle.

Harjoitukset jatkuivat tauon jälkeen. Seuraavaksi harjoiteltiin kansanjoukkokohtauksia. Musikaalissa kuoro viedään äärirajoille niin äänenkäytön kuin esiintymisenkin suhteen. Kuoron johtaja Marja opastikin, ettei kuorolaisten tarvitse tällä kertaa huutaa täysiä, jotta ääntä riittäisi vielä muihinkin kappaleisiin. Henkilökohtaisesti tykkään todella paljon siitä, että jokainen projektissa mukana oleva antaa täyden panostuksensa, ja ihmiset ovat rohkeasti uskaltaneet poistua epämukavuusvyöhykkeiltään. Tuukka on myös tämän suhteen vaativa: kukaan esiintyjä ei voi olla lavalla tai kuorossa ”puolivaloilla”, vaan kaikki asiat tehdään täysillä ja sydämestä! Harjoittelun jälkeen Tuukka kysyi, että minkä kappaleen haluaisitte vielä esittää? Ryhmästä tuli paljon innokkaita ehdotuksia. 

Lopulta päädyttiin kuuntelemaan vielä musikaalin uuden tulokkaan Saanan tulkintaa Magdalan Marian kappaleesta. Myös Saanan molemmat vanhemmat ovat mukana projektissa. Saanan isä Eero näyttelee Pietarin roolia, kun taas hänen äitinsä on yksi kolmesta riivaajasta. Harvasta perheestä löytyy näin monta huippuesiintyjää! Saana lauloi kappaleen todella kauniisti ja sydämestä! On ollut mielenkiintoista seurata, miten tämän vuoden muutkin tulokkaat ovat ottaneet haltuunsa haastavia lauluja ja rooleja. Olen erittäin vakuuttunut siitä, että tänä vuonna esitys on vähintäänkin yhtä hyvä, kuin mitä se oli edellisenä vuonna – ellei jopa parempi! On myös ollut mukava seurata, kuinka Tuukka on uskaltanut rikkoa viime vuoden kaavaa ja tehdä asioita uudella tavalla. Varmastihan hän pääsisi paljon helpommalla, jos esitys vedettäisiin vain tutulla ja turvallisella kaavalla. Arvostan kuitenkin, että hänen ammatillinen ylpeytensä ei sitä salli. Harjoitusten jälkeen purimme kaiken rekvisiitan, ja pikkuhiljaa kirkko tyhjeni ja palasi takaisin arkiseen tarkoitukseensa. Olin ostanut jo junaliput seuraavaksi aamuksi Tampereelle, joten oli aika lähteä.

Terveisin
INRI-pääsiäismusikaalin tuottaja Henri Pesonen


Kuoron upea laulu täyttää koko kirkon ja saa kuuntelijan herkistymään pääsiäisen sanomalle.


Tuiran kirkko mahdollistaa kaksikerroksisen esitystilan musikaalille. Ohjaaja Tuukka seuraa silmä tarkkana lavan tapahtumia.


Saana Siliämaa eläytyy Magdalan Marian rooliinsa.


Eero Siliämaa näyttelee musikaalissa Pietarin roolin.

Magdalan Maria

Jeesuksen elämässä oli monta tärkeää Mariaa. Äiti Maria tietysti tärkein, mutta Magdalan Maria myös yksi tärkeimmistä ja hänet mainitaan jokaisen evankeliumin pääsiäissunnuntain tapahtumissa.

Maria, Magdalan kaupungista, oli Jeesuksen seuraaja, yksi opetuslapsista. Hänen legendojen verhoamasta elämästään tiedetään vain vähän. Mariaa kunnioitetaan pyhimyksenä mm. katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Maria Magdaleena on kuitenkin kautta kirkkohistorian ollut kiistelty hahmo, ja paavi Gregorius Suuri leimasi hänet entiseksi prostituoiduksi. Gnostilaisen perimätiedon mukaan Maria oli Jeesuksen rakastetuin opetuslapsi.

Eri evankeliumeissa Mariasta kerrotaan mm. seuraavaa: Jeesus ajoi hänestä seitsemän pahaa henkeä, ja Maria oli yksi monista, joka tuki Jeesusta omilla varoillaan. Hän todisti Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja oli läsnä Jeesuksen hautaamisessa. Maria saapui pääsiäissunnuntaina Jeesuksen haudalle ja kohtasi ylösnousseen Jeesuksen ja kertoi tästä riemuiten muille Jeesuksen opetuslapsille.




Tänä vuonna INRI-musikaalissa Magdalan Mariana laulaa 22-vuotias Saana Siliämaa, iloinen ja hersyvä persoona. Saana kertoo, että musikaaliin osallistuminen tuntui helpolta – laulavathan äiti ja isäkin musikaalissa. Esiintymiskokemusta Saanalla on pienestä pitäen; ensimmäisen julkisen lauluesiintymisensä hän muistelee tehneensä nelivuotiaana. Isosisko säesti pianolla, ja Saana lauloi sydämensä kyllyydestä.

Sydämensä kyllyydestä Saana laulaa myös INRIssä. Hänen laulussaan lauletaan: "Tänään viestin viedä saan: Sinä olet elossa! Pidät mua lähelläs; kuljet aina vierellä; otat mua kädestä, kun pelottaa, saan olla sylissä!" Tämä riemu totisesti välittyy kuulijalle!


Tule Sinäkin, lukija, kokemaan tämä ilo!


Lea Peltola, yksi kuorolaisista


Hetki Jeesuksen kengissä

Olen nyt kahtena viikonloppuna tuurannut Jeesuksen näyttelijää, laulaja ja näyttelijä Aki Saarelaa, hänen jouduttuaan olemaan pois harjoituksista. Jeesuksen lisäksi olen ollut milloin riivaajana, milloin sotilaana – olen sellainen jokapaikanhöylä. Kokemus siitä, että olen saanut sijaistaa yhtä musikaalin päähenkilöistä, on ollut niin upea, että minun on pakko vähän avata sitä.

Tunteiden kirjo Jeesuksen roolissa on valtava. Siihen mahtuu niin suuttumusta, pelkoa kuin epätoivoakin – mutta tavallaan myös luottamusta. Suuttumus ja pelko nivoutuvat kohtaukseen, jossa Juudas kavaltaa Jeesuksen ja tämä vangitaan sotilaiden toimesta, sekä siihen, kun kansa vaatii Jeesusta ristille. Yritin harjoituksissa vangita kyseiset tunteet kurtistamalla kulmiani ymmärtäessäni Juudaksen pettäneen minut, sekä katsomalla hädissäni hurjistuneeseen väkijoukkoon. Siitä puheen ollen, totesin tämän päivän harjoituksissa väkijoukkoa esittäville kuorolaisillemme, että heidän riehumisensa oli pelottavan aitoa; luulin heidän haluavan tapattaa minut oikeasti. :D

Henkilökohtaisesti suosikkilauluni on se, jossa Jeesus on jo ristillä ja huutaa isäänsä. Laulu on niin kokonaisvaltainen, että eläytyminen rooliin on helppoa. Tässä auttanee myös se, että olen varsin empatiakykyinen persoona. Epätoivon tunne on kyseisessä laulussa vahvasti läsnä, mutta se hälvenee pian. Seuraavassa laulussa Jeesus nimittäin toteaa antavansa henkensä isänsä käsiin, mikä viestii mielestäni luottamuksesta. Hän luottaa siihen, että ristiinnaulitsemisen on tapahduttava.

On suuren suuri kunnia saada osallistua tähän upeaan projektiin – se yhdistää meidät kaikki! :)


Heini Kärkkäinen, naistenori ja jokapaikanhöylä



Pilatusta näyttelevä Jami Kontturi (oikealla edessä) puolustaa vangittua Jeesusta. Kontturi tuuraa Rami Mattilaa, joka nähdään Pilatuksen roolissa pääsiäisenä.


Heini Kärkkäinen sai kokea tunteiden kirjon näytellessään Jeesusta.

Harjoitusten tunnelmaa: rooleihin valmistautumista ja eläytymistä

Pyhän Luukkaan kappeli täyttyi iloisista ilmeistä ja lämpimistä halauksista viime lauantaina, kun musikaalin solistit ja kuorolaiset aloittelivat harjoituksia. Välillä on virkistävää harjoitella muuallakin kuin Tuiran kirkossa; uusi tila herättää uusia ajatuksia. Toin mukanani vaatetusta ja rekvisiittaa näyttelijöille. Omien roolivaatteiden pukeminen on jo yksi vaihe omaan rooliinsa eläytymisessä. Vaatteita pukiessaan Simon Kyreneläinen hyräili omaa kappalettaan, ja Pietari tarttui viittaansa tutulla otteella, kuin jo olisi varuillaan vartiopihan nuotiopaikalla.

Kaikki jaksoivat harjoitella tuntikaupalla ja käydä uudelleen läpi Tuukan ohjeita. Pohdimme yhdessä kohtauksien sisältöä ja niiden tunnelatauksia.

Viimeisessä laulussa, kun kaikki solistit ja kuoro olivat alttarin edessä, tunnelma nousi niin korkealle, että usea käsipari nousi ylös tuuletukseen.

Vielä autossa kotiin ajaessanikin hymyilytti – syystäkin. : )


Terhi-Liisa



Kuvassa edessä Tommi Hekkala, joka näyttelee Simon Kyreneläistä.


Lauluja harjoitellaan hyvässä yhteishengessä.

Ohjaajan näkökulmasta: muutosten aikaa

Kun Aki Saarela soitti ja kysyi kiinnostustani tehdä pääsiäisen INRI-musikaali uudestaan, minun ei tarvinnut kauaa miettiä. Työryhmämme yhteishenki oli niin vahva, että sen jälki on edelleen sydämessäni, ja haluan kokea sen uudelleen. Uskon, että moni muukin työryhmämme jäsen koki samoin kuin minä – toistemme läsnäolon merkitystä on vaikea selittää sanoin; se täytyy tuntea.

Projekti on nyt saatu ryminällä käyntiin, kun takana on jo neljä musikaalin harjoituskertaa. Työryhmämme sisällä on tapahtunut roolinvaihdoksia. Simon Kyreneläisen roolia näyttelevä Tommi Hekkala hyppäsi Terhi-Liisa Sutisen avuksi tuotannollisten tehtävien pariin näyttelijäntyön ohella. Mukana on myös uusia näyttelijöitä sekä kuorolaisia. Ohjaajan päässäni sävelet ovat selvät: pannaan soppaan lisää mausteita, eli muokataan näytelmän kohtauksia niin, ettei se ole viime vuodelta tuttu ja turvallinen katsojille tai tekijöilleen. Ohjaajana minulla on ilo ja kunnia pitää työryhmä varpaillaan muutosten keskellä.

Katsojille lupaan suuria tunteita, samaistuttavia hetkiä ja historiallisen kertomuksen kosketusta nykyaikaan: äidin huoli lapsestaan, Tuomaksen kamppailu uskon ja epäilyksen välillä, Pilatuksen eristyneisyyden surumarssi sekä itsevarman Pietarin matka sisimpäänsä. Tänä vuonna haluan myös korostaa naisten merkityksellisyyttä Jeesuksen rinnalla. Tasa-arvoinen kunnioitus läpi kärsimysmatkan tuo merkittävää heijastuspintaa nykypäivään. Kuljemme tietäen, ettemme ole täällä yksin hädänkään hetkellä. Me olemme täällä toisiamme varten.

Näin älypuhelinaikana ihmiset ovat instant-viestien päässä toisistaan, mutta kuitenkin ruudun takana; emme ole enää lähellä toisiamme. Juuri tähän haluan ottaa kantaa. Pääsiäisen musikaalissa matkaamme virheiden paino hartioillamme ja siltikin valmiina auttamaan kanssaihmistä. Some-kansan tavoin etääntyneitä ovat ylipapit suurissa saleissaan, samoin kuin Pilatus kolkossa palatsissaan pelkän palvelijan huomioimana. INRI-pääsiäismusikaali on yhä tiukasti kiinni nykyajassa, oikea katsomissuunta pitää vain löytää. Emme postaa sanomaamme helposti löydettäväksi Facebookiin, vaan kutsumme sinut mukaan.

Tämä kertomus tässä ja nyt on mukana elämässämme, vaikka viimeinen nuotti olisi jo laulettu. Se on painautunut syvälle meihin jokaiseen. Onneksi viimeinen yhteinen nuotti on vielä horisontissa. Meillä on pitkästi yhteistä matkaa jäljellä. Siitä olen kiitollinen.

Katsojamme, nähdään esityksissä. Tule kokemaan oululaisten oma pääsiäisen ilosanoma!

Esitykset Tuiran kirkossa 2017

pitkäperjantaina 14.4. klo 20,
lankalauantaina 15.4. klo 16 & 20 sekä
pääsiäissunnuntaina 16.4. klo 16 & 20.

Tuukka Myllymäki, ohjaaja



Uudestaan, anna tuulen puhaltaa!

Kun ensimmäistä kertaa tänä vuonna kokoonnuimme INRI-pääsiäismusikaalin tiimoilta, tunsin sen: innostuksen ja sydämen palon. Ne tarttuivat ja levisivät viime vuonna kulovalkean tavoin, ja nyt ne olivat roihahtaneet uudestaan liekkeihin.


Töitä olisi tehtävä paljon ennen pääsiäisen esityksiä, ja hetkeksi mieleeni ailahtelivatkin epäilevän Tuomaan tunnelmat. Mutta kun näin suuren kuoron – kaikki viime vuotiset ja uudet vapaaehtoiset laulajat – olin varma projektimme onnistumisesta. Me teemme vuoden 2017 pääsiäisen matkaa uudestaan, ja musikaali tekee taas sävelten ja sanojen kautta pääsiäisen sanomaa todeksi Tuirassa huhtikuussa.

Musikaali elää ja roolitukset etsivät vielä jonkin verran paikkojaan. Olen kuitenkin erittäin luottavainen, sillä teos on jälleen ohjaaja Tuukka Myllymäen osaavissa käsissä. Kiitos Tuiran seurakunnan seurakuntaneuvostolle ja kirkkoherralle, kun mahdollistatte projektimme.

Tänä vuonna näytöksiä on viisi: pitkäperjantaina kello 20, lankalauantaina kello 16 ja 20 sekä pääsiäissunnuntaina kello 16 ja 20. Toivomme yhden lisäesityksen mahdollistavan sen, että tulevana pääsiäisenä ei kukaan jäisi Tuiran kirkon ovien ulkopuolelle.

Olemme siis jälleen matkalla kohti pääsiäistä. Tämän blogin kautta voit lukea ja seurata meidän projektimme etenemistä. Ja mehän nähdään pääsiäisenä? Kyllä =)


Innostuneen INRI-väen puolesta

Terhi-Liisa Sutinen
käsikirjoittaja, sanoittaja