Esitykset Tuiran kirkossa 2017
pitkäperjantaina 14.4. klo 20
lankalauantaina 15.4. klo 16 & 20
pääsiäissunnuntaina 16.4. klo 16 & 20

Kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy!
Osoite: Myllytie 5, 90500 Oulu

Kaikki ohi on?

Jeesuksen vaatteet odottavat kotona muovipussissa pyykinpesukoneen vieressä pyykkäystä. Rekvisiitta on pakattu ja viety Tuiran kirkon varastoon. Riivaajien viitat on palautettu Pyhän Tuomaan kirkon yläkerran varastoon. Viime vuoden Pilatukselta lainattu pikari on palautumassa takaisin omistajalleen. Äänentoistofirman väki kävi hakemassa viimeisiä isoja mustia kankaita Tuiran kirkosta takaisin varastoihinsa. 

Elimme Inri-esiintyjäkaartin ja aina uudestaan kirkon täyttäneen yleisön kanssa hyvin intensiivistä aikaa pääsiäisenä. Kaikki, mitä olimme suunnitelleet, mihin olimme valmistautuneet ja mitä olimme harjoitelleet, on saamassa päätepisteensä. Kenraali ja viisi esitystä oli suuri juttu kaikille niille vapaaehtoisille, jotka antoivat vapaa-aikaansa ja lahjansa tämän produktion tekemiseen. Vieläkin sydäntä lämmittää kaikki se venyminen ja jaksaminen, jota kaikilta löytyi. 

Viimeisen esityksen jälkeen kokoonnuimme Tuiran kirkon Suvanto-saliin. Kiitimme kaikkia, jotka olivat antaneet lahjansa ja sydämensä tähän produktioon, kiitimme Tuiran seurakuntaa ja Oulun Helluntaiseurakuntaa kaikesta tuesta, asioiden mahdollistamisesta sekä konkreettisesta avusta. Ennen kaikkea kiitimme hyvää Taivaallista Isäämme, jolta olemme tämän kaiken lahjaksi saaneet. 

Kun kampesin Jeesuksen poikkipuuta, Pilatuksen vatia, Juudaksen rahoja, Pietarin nuotiota ja opetuslasten penkkiä Tuiran kirkon alakerran varastoon, minua hymyilytti. Kaikkien rakkaiden näyttelijöiden, kuorolaisten ja musikaalin muun henkilökunnan kanssa käymiäni tilanteita ja tapahtumia tulvi mieleeni. Usein muistin sellaisia pieniä tilanteita, kun joku meistä oli tekemässä jotakin, ja toinen kulki ohitse ja kosketti tai silitti samalla. Pieni ele teki hyvää ja mielestäni kertoi sellaisesta luottamuksesta, jossa oli levollista elää ja olla. Yhteinen usko yhdisti ja oli valtava voimavara ja voiman lähde koko matkamme ajan. 

Tämän tekstin otsikko on Jeesuksen äidin laulun sanoista, jossa äiti kokee kuolleen poikansa ristin äärellä suurta surua ja tuskaa – siinä hetkessä niin lopullista. Tunteen tasolla voi vain aavistella, mitä hän äitinä kävi läpi. Oli kuin pimeän musta koura olisi tarttunut Jeesukseen ja aivan kuin puristanut hänet hengiltä. Hänen poikansa kuoli, Hän, joka oli itse antanut toivoa ihmisille. Heille, jotka olivat menettäneet kaiken. 

Jeesuksen äiti, me Inri-musikaalin tekijät ja toivottavasti myös katsojat saimme elämiimme ilon, suuren Ilon. Ilon siitä, että kaikki ei olekaan ohitse. Kaikki ei ole ohitse eikä menetetty. Jumalalle mahdoton on mahdollista. Pääsiäisen viesti, jonka Jeesus pyysi naisia välittämään, on vahva ja selkeä. Se ei ole vain viesti tyhjästä haudasta vaan viesti kuoleman Voittajasta. Ystävämme Paavali kirjoittaa kirjeessään roomalaisille 8. luvussa: 

"Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme". 

Inri-musikaali on esitysten, esiintyjien ja katsojien osalta tältä erää ohitse, mutta totisesti kaikki ei ole lopullista. Sillä voihan olla, totesi Pilatus. Ja näin totisesti on, vakuuttaa Vapahtajamme. 


Terhi-Liisa Sutinen



Rekvisiitta palautuu takaisin paikoilleen odottamaan ehkä ensi vuoden pääsiäismusikaalia. 

Kasvunpaikka

"Kuka onkaan sanavalmis, hiljaisuuteen tottukoon", Jeesus laulaa opetuslapsilleen. Tällä teemalla minä lähdin matkaan, kun sain ensimmäistä kertaa INRIn nuottipinon käteeni. Huh hah hei, ei paljon naurata ne muistot, kun on koulun hektisessä juhlakriisissä omalle opettajakollegalle sanoa napauttanut, että tonttulakit eivät kuulu Jeesus-lauluihin, tai että en koristeluvastaavana niin välittäisi niistä muovioksista, jotka ovat palvelleet jo koulun historian kaikissa juhlissa. Joo, on minulla näkemys. Joo, monella muullakin on. 

Ihminen haluaa oman tähtihetkensä, sanoa vuorosanansa, olla mikin lähellä, näkyä eturivissä tai ilmestyä lavalle pienenä Jeesuksena. Inhimillinen tahto olla vaikuttamassa ja siten vahvistaa omaa kokemustaan osallisuudestaan. Palapeli tarvitsee jokaisen palansa, onneksi. 

Kun ihminen riisutaan, häneltä viedään puoliso, koti ja työ samassa saumassa, se nöyryyttää – jopa katkeroittaa. Olla paljaana, kovin pienellä paikalla. Hukassa itseltään ja läheisiltään. 

Sellaiseen tilanteeseen liittyy myös salattu mahdollisuus olla joku muu kuin on aina ollut. Kerroin jo aiemmassa tekstissäni, miten suuri luottamus minulla on ollut INRIn tiimiin. On uskomattoman vapauttavaa, kun ei tarvitse kannatella ylivastuullista rooliaan, vaan voi luottaa, että tästä tulee juuri sellainen kuin tarkoitettu on. Kiitos käsikirjoittaja Terhi-Liisan johdatussanat ja puhumisen armolahja! 

Tarkkailijan roolissa on saanut pujottautua moniin eri housuihin: Miten minä olisin juuri tuon tilanteen kestänyt? Kironnut, itkenyt, purrut hammasta vai kiittänyt? Voi, mikä kasvunpaikka.

Mukaan on tultu monista syistä ja suurin osa täysin vapaaehtoisesti. Toivottavasti olet saanut matkan varrella peilata itseäsi uudesta näkökulmasta, punastumatta. Let it grow. 

Hieno ja arvokas matka, kaikenkokoisissa saappaissa. Toivottavasti osasimme välittää ryhmähalauksella arvostuksemme, tukemme ja kiitoksemme ohjaaja Tuukalle. Kaikki varpaat tallella? ;) 


Siiri Polojärvi



Ohjaaja Tuukka Myllymäki yllätettiin viimeisen esityksen päätteeksi ryhmähalauksella.


Tällaisia ohjelappuja oli kiinnitetty seinille lopun ryhmähalausta varten. 

Kiitos taustajoukoille

Viimeinen näytös on ohi. Palaan kotiin, jossa lapset odottavat ukin ja mummin seurassa. Isovanhempien hoitovuoro on jälleen venynyt yötöiksi. Huomaan, että tiskipöytä on tyhjentynyt ja jääkaappiin on ilmestynyt ruokaa. Kiitollisin mielin rojahdan sohvalle ja suoristan väsyneet jalkani vaakatasoon. 

INRI-musikaalia oli tekemässä lähes 80 henkilöä. Todellisuudessa määrä on ollut moninkertainen: taustavoimina on ollut autonkuljettajia, pyykinpesijöitä, lastenhoitajia ja ruoanlaittajia. 

Moni mies tai vaimo on ehkäpä luopunut yhteisistä lomasuunnitelmista, odottanut puolisoaan yömyöhään kotiin ja tehnyt isomman siivun kotitöistä. Yksi on toiminut lasten ohjelmatoimistona ja toinen on huolehtinut, että koirakin pääsee välillä ulos. 

Moni lapsi on nähnyt kiireisen tai väsyneen vanhemman, jonka ajatukset ovat harhailleet jossain stemmojen ja vuorosanojen välimaastossa. Ehkäpä ruoka-aikaan on turvauduttu purkkihernekeittoon tai vaihtoehtoisesti on kurvattu Mäkkärin ajokaistalle – mikä ei välttämättä, ainakaan lasten mielestä, ole lainkaan huono käänne. 

Ehkä tänä pääsiäisenä joku lapsenlapsi jätti mummolareissun tekemättä, ehkä ystävyksillä ei ollut aikaa tavata toisiaan tai vanhemmilla mahdollisuutta viettää aikaa lapsensa kanssa. 

Kuten eräs kuorolaisemme sanoi, musikaaliin lähteminen on vapaaehtoista, mutta sen jälkeen se ei enää sitä ole. Yhteinen projekti vaatii sitoutumista, eikä se olisi ollut monelle mahdollista ilman läheisten tukea. 

Kiitos Sinulle, joka tunnistat itsesi tästä kirjoituksesta. Toivottavasti kauttamme on välittynyt yhdessä tekemisen iloa ja energiaa. Nyt haluamme nostaa sinutkin hetkeksi parrasvaloihin: KIITOS! 


Maria Pohjola


Viimeisen esityksen jälkeen sunnuntaina koko työryhmä kokoontui jakamaan ajatuksiaan ja tuntemuksiaan musikaaliprojektista. Loppupuheissa myös taustajoukot saivat ansaitsemansa kiitoksen.

Pieni kirje Jeesukselle

Väkijoukko mellakoi Pilatuksen palatsin pihalla, vaatii tuomiota Jeesukselle ja murhamies Barabbasta vapaaksi. Kuorolaisena olen osa tätä mellakkaa ja huudan muiden mukana. Mutta tänään, kun katsoin Aki Saarelan näyttelemää Jeesusta, hänen haavoitettuja kasvojaan, särjettyä olemustaan, en enää halunnut huutaa Barabbasta. Halusin Jeesuksen vapaaksi. Tunsikohan joku väkijoukosta näin myös 2000 vuotta sitten? Pyysikö joku sisimmässään anteeksi, siirtyikö Jeesuksen seuraajien joukkoon?

Juuri tänään voin pyytää anteeksi kaikkea sitä pahaa, mitä olen tehnyt ja liittyä Sinun seuraajiisi. Juuri tänään saan uskaltaa olla Sinun puolellasi, voittajan puolella. 


Hanna Lounela


Tuiran kirkon alttarin yläpuolella on suurikokoinen krusifiksi. Musikaalissa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen krusifiksiin kohdistuu kaunis valotaideteos – aivan kuin taivaskin itkisi Jeesuksen vuoksi.

Oman elämämme Simon

Simon Kyreneläisen rooli on tänä vuonna alkanut elää minussa eri tavalla kuin viime vuonna. Se on herättänyt kysymyksiä, kuka tuo mies oli ja miksi juuri hänet otettiin kansanjoukosta. Oliko se sattumaa, vai oliko hän kenties vierasmaalaisena ja ehkä tummaihoisempana ilmeisen ulkopuolisena, tietämättä tapahtumista, oiva kohde roomalaisille sotilaille? Hänet pakotettiin tuohon tehtävään. Kerrotaan, että Simon Kyreneläinen oli Pohjois-Afrikasta kotoisin ja tullut juutalaisten pääsiäisjuhlille Jerusalemiin.

”Niin paljon enemmän olisin tahtonut antaa. Niin paljon enemmän, kuin vain puuta kantaa”, laulaa INRI-pääsiäismusikaalin Simon. Mitä hän todella ajatteli ja tunsi katsoessaan häpeään tuomitun viattoman miehen kulkua kohti Golgataa. Mitä Simon Kyreneläinen olisi halunnut tehdä enemmän? Jotkin historian tarinat kertovat, että hän olisi ollut valmis itse uhraamaan henkensä ristillä pelastaakseen tämän miehen. 

Draamallisesti Simonin laulu INRI-pääsiäismusikaalissa on paikassa, jossa kuulijatkin ovat kokeneet jo monia tunteita. Edellä Jeesus on tuomittu, ruoskittu ja kansanjoukko on agressiivisesti halunnut kuolemantuomiota ja vaatinut ristiinnaulitsemista. Jeesuksen tuska on käsinkosketeltavaa. Jeesus lähtee hitaasti raahautuen kohti Golgataa ja kuolemaa Simonin laulaessa riipaisevan kaunista melodiaa.

”Kantakaa toistenne kuormia, iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa.” Ristin kantaminen on myös vertauskuva. Sanotaan, että jokaisella on oma risti kannettavanaan, toisilla se on kevyempi kuin toisilla. Joillekin oma risti on liian raskas kantaa. Löytyykö silloin Simon avuksi? Entä oletko sinä ja olenko minä tosielämässä valmis Simonin rooliin, toisen tai toisten ristin kantajaksi? Löytyykö halua ja kykyä nähdä toisten ihmisten hätä, liian raskaaksi käyvä risti? Luulen, että meillä jokaisella on tarvetta joskus vierellä kulkijalle, oman taakkamme jakajalle, ristimme kantajalle. 

INRI-pääsiäismusikaali on ollut taas hieno matka, joka on opettanut vähän itsestä ja toisista. On ollut mahtava huomata, miten tästä porukasta on löytynyt Simoneita. Musikaaliperhe, joksi tämän projektin myötä olemme joukkoamme alkaneet kutsua, on ottanut jokaisen tekijän omakseen, on jaettu iloja ja suruja, mutta on myös kannettu toistemme taakkoja ja autettu huonoissa hetkissä eteenpäin. 

Ensi-illan ja lauantain esitysten jälkeen on jo haikeutta ilmassa. Työ on tehty ja nyt nautitaan työn hedelmistä, tästä INRI-kuplasta, jossa elämme ja lopuista esityksistä. Toivottavasti jokaiselle meistä musikaaliperheessä on löytynyt yksi oman elämämme Simon, joka on valmis ainakin hetken auttamaan ristimme kanssa. Toivottavasti jokainen meistä voi olla myös jollekulle Simon silloin, kun siihen on tarvetta. Ei pakotettuna Kyreneläisen tapaan vaan omasta halustamme auttaa muita.


Tommi Hekkala


Opetuslapset tukevat toisiaan myös epäuskon ja hädän keskellä. 


Yhteisöllisyys on ollut kantava voima musikaaliharjoituksissa. Samaan työryhmään mahtuu tekijöitä useista eri seurakunnista. 

Via Dolorosa

Yhteisellä matkalla jo toista vuotta. Eri tehtävissä, eri vahvuuksilla. Kirjoittaa, säveltää, sanoittaa, tuottaa, ohjata, näytellä, laulaa, maskeerata, fanittaa ja/tai vaan hengata.

Olin tiitterä 7-vuotias, kun aloitin ”esiintymisurani” hiiriäitinä. Voi sitä molemminpuolista iloa ja riemua, mitä pikkuihmiset vanhainkodeissa näytellessään saivat aikaan. Elämääni mahtuu monia projekteja niin oppilaana, ohjaajana kuin opettajanakin. Olen saanut heilua höyhenen hentona lihakauppiaana, soittaa nokkahuilua Tirlittanille, näytellä Siiri-siivoushullua, ommella yömyöhään keijujen asuja, maskeerata eläviä kiviä ja kantoja, säestää laulavia kissoja. Monia työläitä, mutta ah, niin rikkaita ja rakkaita projekteja.

Tässä pääsiäismusikaalissa olen halunnut vain hengata – ja vähän fanittaakin. Koen elämässäni suurta voimattomuutta. En halua näkyä, enkä oikein jaksa edes kuulua. Mutta nautin siitä osallisuuden tunteesta, että saan olla seuraamassa projektin etenemistä pala palalta. Saan olla mukana täysin luottaen ympärilläni häärääviin ihmisiin. Saan tulla paikalle yhdessä lapseni kanssa. Olen aivan surkea jalkapalloäiti, mutta Tuiran kirkolle tuon lapseni kuin toiseen kotiini.

Työtön, leski ja ”rampa”, näillä sanoilla on raskas esittäytyä uusille tuttavuuksille. Ihminen usein kamppailee oman haavoittuvaisuutensa ja arkuutensa kanssa, kipuunsa koteloituneena. Toivo. Sitä minä olen etsinyt. Olen tarvinnut syyn päästä sängystä ylös, nähdä ihmisiä itselleen ja toisilleen tärkeän asian äärellä. INRI, kiitos hengailumahdollisuudesta.

Muistelin hiljattain vuosien takaista keskustelua. Pieni Hugo oli lähdössä sukulaisten kanssa Rauhanyhdistyksen seuroihin ja kyseli, että mitä siellä tehdään. Kerroin, että siellä puhutaan Jeesuksesta ja Jumalasta. Tomera pikkumies totesi, että "vastahan se haudattiin, mitä tuosta aina puhumaan".

Niinpä. Puhutaan silti. Kukaan ei ole tuntenut niin suurta kipua kuin Jeesus. Haavoitettuna tähtemme, syntikuormamme kantaen. Tuska, kipu, pelko, odotus. Nöyryys ja luottamus – tämä osa annettiin minun kuljettavakseni. Jokaisella meistä on ristimme. Minä itken Simon Kyreneläisen laulun kohdalla. Kiitos Tommi ja INRI! Koen, että minunkin ristiäni on yhdessä kannettu.


Siiri Polojärvi


Hugolla on musikaalissa merkityksellinen rooli, kun hän näyttelee Jeesusta lapsena. Musikaalissa on mukana myös lapsikuoro, jossa laulaa kymmenkunta alakouluikäistä lasta.

Tänään on ensi-ilta!

Nyt on jo pitkäperjantai ja tänään on ensi-ilta. Olen ilmestynyt töihin aamu aamulta nuutuneempana harjoitusten kestettyä maanantaina puoli kymmeneen, tiistaina puoli yhteentoista ja keskiviikkona puoli kahteentoista. Flunssa yrittää tuloaan. Koetan taistella vastaan. Onneksi eilen torstaina oli lepopäivä. Mutta saivatko muut levätä? Tuottaja, ohjaaja, muut vastuuhenkilöt? Maanantaina etuparven lattialla istuessani oli aikaa miettiä kaikenlaista. Käsityökassi oli kyllä mukana, mutta eipä pimeydessä voinut Pokémon-lapasia viimeistellä tai huivia virkata. Siis olen tässä enkä muuta voi. Annan ajatusten ja tunteiden kulkea seuratessani ammattilaisten työskentelyä. Tämähän taitaa olla sitä mindfulnessia.


Nämä Pokémon-lapaset ovat valmistuneet harjoituskauden aikana.

Musikaali on tänä vuonna saanut lisää syvyyttä teemoihin ja henkilöhahmoihin. Kuorolaisena on pidettävä pää kylmänä eikä voi mennä liikaa mukaan tunnetiloihin, jotta ylipäätään pystyy laulamaan. Haasteensa tuo eri puolilla kirkkoa laulava kuoro. Tänä vuonna meillä on monitorit, joista kuulemme musiikin ja rytmin viime vuotta paremmin. Kuorolle on myös lisätty mikrofoneja, joiden ympärille tiiviisti ryhmityttäessä tulee aivan ammattimainen olo. Kuorokaveri tuumi meidän olevan kuin Harmony Sisters – otetaan tästä ilo irti!

Kuoronjohtaja Marja johtaa ”piilosta” ilman säestystä laulettavan laulun. Mikrofonien ympärille ryhmittyneenä osa joutuu olemaan häneen selin. Asiaan löytyi ratkaisu: seuraamme ristiin toistemme huulten liikkeitä, kun yksi meistä sentään näkee Marjan viittomat. Ryhmätyötä tämäkin! Eilen ääneni sai levätä. Tutkailin nuotteja ja käsikirjoitusta ja muistelin laulujen sanoja.


Muistiinpanoista on hyvä kerrata kohtausjärjestys ja laulujen iskut.

Tänään kuljemme yhdessä ensi-iltaan. Tämä on ollut jälleen henkinen ja hengellinen matka kohti pääsiäistä. Mietin, etten enää ikinä lähde tällaiseen rumbaan. Mutta samalla mietin jo ensi vuotta – toteutuuko musikaali? Jos toteutuu, osallistunko? Luoja tietää, vaan ei vielä kerro. Kuten ohjaaja Tuukka jossakin vaiheessa muistutti, homma on vapaaehtoinen siihen saakka, kun päättää, lähteekö mukaan vai ei. Tämä vaatii lujaa sitoutumista ja osallistumista, ajoissa paikalla olemista ja keskittymistä, työrauhan antamista muille ja toisten kunnioittamista. Kun viimeinen esitys pääsiäissunnuntaina on ohi, mielen valtaa suuri helpotus ja suuri haikeus. Mutta tänään puen jalkaani jälleen tukisukat ja ei-niin-naiselliset kopisemattomat kengät, joissa on tilaa heilutella varpaita. Näillä mennään! Illalla nähdään!


Tukisukissa ja kunnon kengissä jaksaa.


Tarja Siira, kuorolainen

Ruoskaniskut koskevat kipeästi

Inri-musikaalin ensi-ilta on huomenna pitkäperjantaina. Eilisen kenraalinäytöksen jälkeen koko porukka oli vielä iltayhdentoista aikaan Tuiran kirkossa treenaamassa, sillä teos ei ollut vielä valmis. Haastavat ääni- ja valoiskut piti hioa kuntoon, jotta tuloksena olisi mahdollisimman nautittava esitys. Tämä musikaalin tekijäjoukko on paiskinut töitä kautta linjan tosi ahkerasti. Ei ihme, että hiukan väsyttää, ja ääni tuntuu tulevan kuin kellarista, kun flunssakin pukkaa päälle. Levähdetään tämä päivä, niin huomisessa ensi-illassa voimme tarjota Sinulle kuulija mahdollisimman hiotun ja koskettavan elämyksen. 

Eilisen kenraalin jälkeen yksi kuulijoista kertoi ihmetelleensä, miten kirkossa voidaan esittää näin voimakasta draamaa, joka oikeasti liikuttaa tunteita. Minunkin rivikuorolaisena on vaikea pidätellä kyyneleitä monessa kohtaa, ja osa kohtauksista on melkein pakko jättää katsomatta, koska ne tuntuvat tulevan niin iholle. Yksi näistä kohtauksista on Jeesuksen ruoskiminen. 

Jeesuksen tie oli lohdutonkin: suurta yksinäisyyttä, tuskaa ja hylätyksi tulemista; epäilyä, sietämätöntä kipua ja antautuminen kuolemaan. Lopuksi sitten laupeus, anteeksiantamus ja rakkaus – kaikki tämä, jota sadanpäämiehemmekin ihmettelee.


”Ei vihaa, kostoa, hänen suustaan kuultu ollenkaan", sadanpäämies laulaa.

Jeesuksena laulaa tänäkin vuonna meidän oma oululainen nuori tenorimme Aki Saarela. En voi olla ihailematta hänen ammattitaitoaan: syvää rooliin eläytymistä ja upeaa laulamista! Lisäksi Aki jaksaa olla ystävällinen ja kuunnella välillä hieman tiukemminkin sanailevaa ohjaajaamme. 

Aki itse pohtii rooliaan näin: ”Jeesus-hahmoni on välillä heikko, pettynyt tai suuttunutkin – inhimillinen. Oman haasteensa roolin tekemiseen tuo se, kun mietin, miten esitän Jeesuksen roolin niin, etten provosoisi tai loukkaisi ketään.” 


"Juudas, Juudas, näinkö minut kavallat?" laulaa Jeesus.

Tuo pelko provosoimisesta on kyllä turha. Akin Jeesus kaikessa inhimillisyydessään ja epäröinnissään koskettaa kuulijaa todella eikä loukkaa. 

Tule Sinäkin kuuntelemaan Inri-musikaalia. Et varmasti ole kokenut kirkossa mitään tämän kaltaista. Ylitä kirkonoven kynnys, vaikket muuten kirkossa kävisikään. Luvassa on nimittäin jotain aivan ainutlaatuista! 


Yksi kuorolaisista, Lea Peltola

Ensi-iltaviikko saa tunteet nousemaan pintaan

”Tottakai. Sehän on selvää, että lähden mukaan”, vastasin itselleni, kun mietin uudelleen pääsiäismusikaaliin osallistumista. Pienet pojat, uusi työ, keväällä suoritettava tutkinto, mieheni reissu pääsiäisviikolla. ”Oletko ihan varma?” hän kysyi. Ei kahta puhetta. Muistin tarkkaan edellisvuoden vahvan kokemuksen. Pakko päästä mukaan, kaikki muu järjestyy. 

Enskariviikon jännitystä en vaihtaisi. Aivan mahtava tunne, kun pikkuhiljaa alkaa muistamaan, missä milloinkin pitää olla. Ja kun tekniikka hiotaan kuntoon, timantti alkaa paljastua ja todelliset tunteet pääsevät pintaan. 

Oma roolini riivaajana menee tosi syvälle. Välillä on vaikeaa kaivaa itsestään esiin vihaa ja pahuutta, mutta toisaalta riivaajana olen niin irti omasta arkimaailmastani maskin takana ja mellakoimassa, että rooliin voi surutta heittäytyä. Sitä paitsi mehän vastustamme kaikkea muutosta. Sitä Jeesus toi. Kansalaisena en voi hyväksyä sitä, että joku tulee tuhoamaan minun oikeaoppisen uskontoni ja ajatteluni. Siksipä käyn päälle, huudan ja ristiinnaulitsen. 

Kohta menen ripustamaan mustaa pyykkiä huomista kenraaliharjoitusta varten kuivumaan. Aamulla yritän muistaa mennä töihin ja lähteä ajoissa maskeeraukseen – ja vetämään vielä viime hetken kirkumistreenit!  

Ja kaikki muu on muuten järjestynyt. INRI-porukka on alkanut tuntua perheeltä. 


Maria Riivaaja-Ruottinen



Riivaajan näytteleminen vie Maria Ruottisen (oikealla) hetkeksi pois arjen pyörityksestä. Heini Kärkkäinen kutsuu itseään jokapaikanhöyläksi, ja näissä harjoituksissa hän pääsikin hetkeksi eläytymään riivaajan rooliin.



Musikaalin maskeeraaja Meri-Tuuli tekee viimeisen silauksen, ennen kun näyttelijät menevät lavalle.

Kun Pietari laulaa, minä itken

Raamatun pääsiäisen kertomuksessa jokaisella meillä saattaa olla joku henkilöhahmo, johon syystä tai toisesta on helppo samaistua. Kun neljä vuotta sitten ajatuksissani alkoi musikaalin siemen itää, olin jo pitkään ollut rakastunut Pietariin. Häneen, joka oli aikaisemmin ollut nimeltään Simon, mutta jonka Jeesus nimesi Pietariksi, kallioksi.

Miten Jeesus, Jumalan Poika, jolla on valta ja voima, voi ajatella rakentavansa seurakuntansa tälle kalliolle? Kalliolle, joka on niin helposti syttyvä, ailahteleva ja tunteiden mukaan heilahteleva. Toisaalta se on impulsiivinen, kaikkensa antava ja kaikkiin ehdotuksiin mukaan heittäytyvä. Toisaalta taas epävarma, häilyvä ja tikariakin heilutteleva opetuslapsi.

Pietari kutsuttiin Jeesuksen opetuslapseksi yhdessä veljensä Andreaan kanssa. Hän ja hänen veljensä olivat ammatiltaan kalastajia. "Tule, seuraa minua. Minä teen teistä ihmisten kalastajia", sanoi Jeesus, ja he seurasivat häntä. Pietari jätti veljensä kanssa taakseen kaiken, todennäköisesti myös perheensä. Paavali mainitsee ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä Pietarilla olleen vaimon, joka oli hänen mukanaan matkoilla. Luukkaan evankeliumissa mainitaan myös Pietarin anopista, joka asui Galileassa.

Apostolien teoissa Pietarista käytetään sanaa oppimaton. Kalastajana hän varmasti tunsi joet ja järvet kuin omat taskunsa. Tämä termi tarkoittikin lähinnä sitä, että Pietari ei ollut kirjanoppinut eikä ollut opiskellut nuoruudessaan rabbien opetuksessa. Miksi sitten Pietari mainitaan Jeesuksen opetuslasten luetteloissa aina ensimmäisenä? Johtuiko se kenties siitä, että hänet kutsuttiin opetuslapseksi ensimmäisenä? Olihan hänen veljensä Andreas yhdessä hänen kanssaan. Mene ja tiedä.

Neljä opetuslapsista mainitaan useampaan kertaan kuuluneen Jeesuksen pienempään sisäpiiriin, jotka olivat läsnä silloin, kun Jeesus esimerkiksi herätti kuolleista synagogan esimiehen tyttären. Tässä Pietari oli mukana. Hän oli myös yksi opetuslapsista, jotka olivat mukana Kirkastusvuorella Jeesuksen kanssa. Pietari oli joissakin tilanteissa se opetuslapsi, joka puhui muiden opetuslasten puolesta. Kun Jeesus kysyi opetuslapsilta: ”Kenen te sanotte minun olevan?” Siihen Pietari vastasi koko joukon puolesta: ”Sinä olet Kristus.”

Kallio. Jeesus näki kauemmas kuin kukaan ihminen – ihminen, joka elää hetkessä ja tunteessa. Pietariko luja ja vakaa? Vannoessaan, ettei koskaan tule pettämään Vapahtajaansa? Kieltäessään edes tuntevansa koko Nasaretilaista? Entä sivaltaessaan miekalla Getsemanessa palvelijan korvan irti? Tai juostessaan karkuun roomalaisia yön pimeyteen, kun hänen Herraansa vangittiin?

Täytyy katsoa kauemmas ja nähdä suurempi kokonaiskuva. Vertauskuvallisesti Pietarin nimen merkitys voisi ehkä paremminkin tarkoittaa sitä, että juuri Pietarin olisi oltava luja uskossa. Häneltä, jolta Vapahtaja kysyi kolme kertaa: ”Rakastatko sinä minua?”, tulisi löytyä rohkaisua ja tukea uskossaan epävarmemmille ja heikoimmille. Hänestä, joka ei pystynyt katsomaan Kristusta aaltojen keskellä silmiin, vaan oli vajoamassa aaltoihin, tulisi löytyä luottamusta ja toivoa, joilla rakentaa tulevaisuutta.

Kun Jeesusta oltiin pidättämässä yöllä Getsemanen puutarhassa, Pietari puolusti Jeesusta kiivaasti, väkivaltaan asti. Jeesus kuitenkin kielsi Pietaria tekemästä aseellista vastarintaa. Jeesus vangittiin, ja opetuslapset jättivät Jeesuksen ja pakenivat peloissaan. Myöhemmin Pietaria hävetti oma toimintansa ja hän palasi seuraamaan esipihalle tapahtumien kulkua. Siellä hän kielsi kolme kertaa tuntevansa Jeesuksen. Kun kukko Jeesuksen ennustuksen mukaan lauloi, Pietari ymmärsi tilanteen kauheuden. Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.

Tämä mies, Jeesuksen opetuslapsi, kallioko? Löydän hänestä niin paljon itseäni. Tunteellinen, kyllä. Hetkessä innostuva ja – kun vakuuttavasti perustellaan – ylipuhuttavakin. Olen aina vahvasti kokenut, että uskossa Jeesukseen en aja elämässä ”puolilla valoilla”. Tunnustan myös inhimillisyyteni, kipuiluni ja epäilykseni. Pelkoni, epäuskoni ja heikon uskoni. Ajattelen, että tätä kaikkea on ihmisenä oleminen. Tämä on elämä, jonka Luojamme on antanut meille elettäväksi. Ja jos oman elämäni kautta voin kertoa, että meitä rakastetaan, pääsiäisen ilosanoma saavuttaa taas jonkun ihmisen sydämen.

Se tapahtuu varmasti tänäkin vuonna näytöksissä. Kun meidän Pietarimme, Eero Siliämaa, antaa lahjansa ja itsensä Pietarin rooliin, itkuhan siinä tulee. Kaikkea muuta kuin kallio, ajattelen kyynelten valuessa. Niin itsestäni kuin Pietaristakin. Mutta kaikesta huolimatta olen Jeesuksen seurassa ja seuraajana. Sitä se rakkaus tekee.

Tule mukaan kokemaan ja näkemään INRI-pääsiäismusikaali Tuiran kirkossa pääsiäisenä.


Terhi-Liisa Sutinen


Eero Siliämaa näyttelee jo toista vuotta Pietarin roolissa INRI-musikaalissa.

Pilatus pesee kätensä vastuusta

Rivikuorolaisella on kuuden tunnin harjoituksissa aikaa miettiä monenlaista. Nyt kun olen mukana musikaalissa toista kertaa, herää mieleeni aivan uudella tavalla ajatuksia ja kysymyksiä – ja niihin ei ihan varmoja vastauksia olekaan olemassa. Pilatuksen moniselitteinen henkilöhahmo on herättänyt minussa monenlaisia mietteitä. Tänä vuonna musikaalin Pilatuksena laulaa Rami Mattila, musiikin ammattilainen, jonka näin jo Piispan roolissa Oulun Musiikkijuhlien lastenoopperassa Prinsessa ja villijoutsenet.

Pontius Pilatus oli Juudean roomalainen prokuraattori vuosina 26–36 jKr., ja hän toimi suoraan Rooman keisarin käskyvallan alaisena. Pilatuksen aikana Juudeassa oli paljon levottomuuksia. Yksi verisesti päättynyt mellakka syntyi kansalaisten vastaiskuna Pilatuksen toimille, kun hän käytti Jerusalemin temppelin varoja kaupungin akveduktin rakentamiseen.


Kristillisissä lähteissä Pilatusta käsitellään laajasti ja myötämielisesti. Häntä kuvataan hyväntahtoiseksi, mutta luonteeltaan heikoksi ja helposti johdateltavissa olevaksi mieheksi.


Pääsiäisenä Pilatuksella oli tapana vapauttaa yksi vangeista, ja Jeesuksen ollessa oikeuden edessä hän tarjosi kansalle mahdollisuutta valita joko Jeesus tai kapinallinen murhamies Barabbas. Juutalaisten ylipappien kiihottama kansanjoukko vaati Barabbaan vapauttamista ja Jeesuksen tuomitsemista. Jeesus herätti ylipappien joukossa kateutta hänen kansansuosionsa ja seuraajiensa vuoksi.



Rami Mattilan esittämä Pilatus (yläparvella) joutuu vaikeaan asemaan, kun kansa haluaa tuomita Jeesuksen (alhaalla edessä). Jeesusta esittää Aki Saarela.


Ehkä Pilatus pelkäsi oman henkensä puolesta. Ylipapit ja kansanjoukko painostivat Pilatuksen vapauttamaan Barabbaan. Uskoisin, että omaa henkilökohtaista valintaansa vastaan hän kuitenkin teki ja siksi pesi koko asiasta kätensä. Näin ollen Pilatus ei halunnut olla vastuussa Jeesuksen tuomiosta.


Pilatuksen toiminta musikaalissa herättää paljon kysymyksiä, joihin ei ole suoria vastauksia.


Pohdin, että olisiko Pilatuksesta ollut Jeesuksen seuraajaksi. Ehkä, jos hän olisi ollut vahvempiluontoinen. Ainakin hänen sympatiansa oli Jeesuksen puolella.


Pilatuksen kohtalo vaihtelee eri lähteiden mukaan. Yhdessä kerrotaan Pilatuksen tehneen itsemurhan virasta erottamisensa jälkeen, mikä tapahtui, kun hän antoi teloittaa joukon samarialaisia. Yhden vastauksen näihin kysymyksiin saat, kun tulet kuuntelemaan INRI-musikaalia tällä viikolla. Maksuttomat esitykset ovat Tuiran kirkossa pitkäperjantaina 14.4. kello 20, lankalauantaina 15.4. kello 16 ja 20 sekä pääsiäispäivänä 16.4. kello 16 ja 20.


Voit käydä tutustumassa pääsiäisen tapahtumiin myös digitaalisesti Markuksen evankeliumin kautta. Evankeliumi on käännetty suomeksi suoraan alkukielestä, se on mobiililaitteille tarkoitettu ja julkaistu vasta muutama päivä sitten (5.4.2017).


www.digimarkus.fi



Terveisin Lea Peltola

Kalle Hautamäen kuvia harjoituksista

Kuvia täydentävät musikaalin laulujen sanat.



"Haavoitettuna tähtemme, verta vuotaen Mestarimme. Kärsii kaikkensa antaen, syntikuormamme kantaen. Katsokaa Jumalan Karitsaa, nöyrintä palvelijaa, joka kärsii ja rakastaa. Katsokaa Poikaa, Kristusta."


"Katsokaa häneen, mitä te näette? Hän on monia parantunut, hän on monta pelastanut. Katsokaa häneen, mitä te näette?"



"Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, vie jo ristille. Hakkaa naulat syvälle, tapa hänet, selvää tee!"



"Nojaamme sauvaamme katsellen, kirkas on loiste tuo tähtien. Yön äänet korviimme kantautuu, koleaan tuuleen ne kietoutuu."



"Kuka suurin onkaan teistä, palvelija toisten on. Joka vanhin onkaan teistä, kuin nuorin olkohon. Kuka johtajana kulkee, nöyrimmäksi ruvetkoon. Olkoon alhaisin ja kaiken toisille valmistakoon."



"Suurin, suurin olen minä! Vähäisempi olet kyllä sinä! Herran kanssa olen läheisin, minä suurin ja luotettavin."



"Sydämestäni, kaikki rakkaani. Olen tätä toivonut, että tässä istuisimme,
leivän murtaisimme, viinin nauttisimme. Ennen kärsimystäni, ennen kärsimystäni."



"Sinä varjelet elämämme kaikesta pahasta. Olet aina kanssamme suuresta armosta. Sinä suojelet polkujamme. Tiemme ja matkamme olet aina rinnalla, sä suuri Jumala."



"Noh, sinäkö muka Mestari? Oikea Jumalan Poika? Sinä onneton, rujo ja kurja!"

Pääsiäisen sanoma koskettaa meitä kaikkia

Sanat ja sävelet ovat löytäneet jo paikkansa. Vähitellen askeleeni ovat oppineet oikean kulkusuunnan. Ja ihmiset ympärillä ovat alkaneet tuntumaan tutuilta. 

Olen tällä matkalla ensikertalainen. Pala palalta, sävel säveleltä eteeni on rakentunut kokonaisuus. Esirippu ei kuitenkaan ole vielä aivan ylhäällä. Viime hetken viilauksiin mahtuu paljon tunnetta ja tekniikkaa. Ensi-ilta on ensi viikolla. On jännittävää nähdä, mitä vielä on edessä. 

Muistan yhdet harjoitukset, jolloin minua erityisesti hymyilytti. Olimme kokoontuneet kuoron ja näyttelijöiden yhteisharjoituksiin. Jeesus saapui kohtaukseen, viimeiselle aterialle opetuslasten luokse. Hän toi mukanaan leivän ja viinin, jotka vielä tuossa vaiheessa oli pakattu somasti lähikaupan muovikassiin.

INRI on kertomus tavallisista ihmisistä. Se on kertomus Ihmisen Pojasta, joka kulkee duunareitten ja skeptikkojen seurassa. Se on kertomus Jumalasta Pojasta, joka tuntee kivun, pilkan ja köyhyyden.

Pääsiäinen on sanoma tavallisille ihmisille. Se on sanoma meille, arjen saartamille, jotka päivästä toiseen raahaamme muovikassejamme kaupasta kotiin. Se on sanoma heille, toivonsa kadottaneille, joiden elämä mahtuu yhteen muovikassiin. 


 Maria Pohjola, kuorolainen


Kurkistus teemoihin: Kuinka manipuloitavissa olemme – vai kykenemmekö valitsemaan itse?

Viime lauantaina treenattiin INRI-musikaalia peräti kuusi tuntia. Näin rivikuorolaisena pääsee kohtuullisen helpolla, kunhan muistaa laulaa puhtaasti ja tehdä niin kuin ohjaaja määrää. Tosin kansan raivokohtauksessa vihan ja halveksunnan ilmaiseminen ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisen vaatimus kyllä mietityttävät: Miksi kansa halusi Barabbaan – tuon kapinoijan ja murhamiehen? Miksi lempeä, ehkäpä välillä kiivaastikin käyttäytynyt Jeesus, jonka tiedettiin tehneen paljon hyviä tekoja ja parantaneen ihmisiä vaikeista sairauksista, miksi hänet haluttiin ristille? Oliko niin, että juutalaiset ylipapit onnistuivat helposti masinoimaan kansan Jeesusta vastaan? Mietityttää näin lähes kaksituhatta vuotta myöhemmin, kuinka helposti olemmekaan manipuloitavissa jotakin vastaan? On monesti vaikea tietää, mikä on totta. Huhut saavat siivet ja muuttuvat totuudeksi hyvin helposti. Tänä päivänä, kun tietoa tulee joka tuutista jatkuvasti, on vielä vaikeampaa erottaa totuus valheesta.


Kansanjoukko vaatii Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Raivoavan kansanjoukon näytteleminen haastaa näyttelijät pohtimaan, syyttävätkö he Jeesusta omasta tahdostaan.


Rooliin eläytymisessä auttavat omat kokemukset

Miten yksin Jeesuksen äiti Maria jääkään kansan raivotessa. Hänellä on tukenaan ehkä vain Magdalan Maria, kun opetuslapsetkin pakenevat raivoavaa kansanjoukkoa ja sotilaita. Rivikuorolainen pohtii: missä oli Joosef, missä Jeesuksen sisaret ja veljet?

Äiti-Marian roolin laulaa tänäkin vuonna kanttori, laulupedagogi ja musiikinopettaja Anu Arvola-Greus. Anu kertoo, että äidin rooliin asettuminen käy häneltä luontevasti – onhan hän kolmen lapsen äiti ja sanojensa mukaan todella äidillinen tyyppi. Yhden haasteen musikaalissa muodostaa Marian tärkeiden kohtausten sijoittuminen esityksen loppupuolelle. On aikaa jännittää, muistaako sanat, kulkeeko ääni ja kompastuuko lavalla. Vaikka esiintymiskokemusta Anulla on tosi paljon, on esiintymisessä aina oma jännityksensä. Viimevuotinen musikaalin esittäminen oli niin palkitsevaa, että hän tuli mielellään mukaan tänäkin vuonna.


Anu Arvola-Greus pystyy kolmen lapsen äitinä samaistumaan äiti-Marian tunteisiin.


Omaa roolihahmoaan täytyy oppia ymmärtämään

Uteliaana ihmisenä tälläydyin treenitauolla Juudas Iskariotin seuraan. Juudaksen roolin laulaa tänäkin vuonna Tuiran seurakunnan pappi Jaakko Syynimaa. ”Piti vähän aikaa miettiä, kun minua kysyttiin tähän pahiksen rooliin”, Jaakko kertoo. ”Onko Juudas kateellinen muille opetuslapsille, joita Jeesus hänen mielestään rakasti enemmän? Oliko Juudas narsisti? Raha tuskin oli motiivi, sillä kolmekymmentä kultarahaa ei ollut suuri summa”. Eri evankeliumien mukaan Juudaksen kohtalo oli surkea. Hän hirttäytyi ennen pääsiäisaamua, ja koska tällainen kuolema teki juutalaisen opin mukaan Jerusalemin saastaiseksi, hänet ruumiinsa heitettiin kaupunginmuurilta alas.

Musikaalin esityksiin on enää vajaa kaksi viikkoa. Jos, hyvä lukija, olet paikkakunnalla, niin tule kokemaan tämä pääsiäisnäytelmä laulettuna ja lähellesi tuotuna. Musikaali herättää taatusti tunteita!



Tuiran seurakunnan pappi Jaakko Syynimaa näyttelee musikaalissa pahiksen roolin.



Lea Peltola

Kanttorin mietteitä

Elämme INRI-pääsiäismusikaaliin valmistautumisessa haastavassa vaiheessa. Paljon on jo ehditty tekemään, mutta harjoituskerrat ennen kenraalia voidaan jo sormin laskea. Paljon pitää vielä ehtiä ja tehdä, jotta kaikki palaset ovat kohdillaan sitten, kun yleisö täyttää Tuiran kirkon.

Muusikkona ja kuoronjohtajana tämä on tuttu tilanne. Konserttiin ja muihin projekteihin lasketaan harjoituskertoja, haetaan tasapainoa taiteellisten tavoitteiden, kuorolaisten taitotason ja käytettävissä olevan ajan välillä. Joskus joudutaan menemään vaikeuksien kautta, kokemaan stressiä, haastamaan kukin itseämme, sietämään keskeneräisyyttä ja luottamaan, että kaikki palat lopulta asettuvat kohdilleen. Ja voi sitä onnistumisen riemua, syvää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, me-henkeä, iloa ja ylpeyttä omasta tekemisestä. Sitä on yhteinen musiikkiharrastus parhaimmillaan, ja ne onnistuneet projektit ja konsertit kantavat pitkälle, rakentavat yhteistä muistia ja kuoron tai esiintyjäjoukon tarinaa.

Tämä musikaaliprojekti, joka onnistuneesti saatettiin viime vuonna hienoon lopputulokseen, on myös suurenmoinen matka kaikille sen tekijöilleen. Ohjaajamme Tuukka käy varmasti läpi samoja ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Ja tiedän, lopulta kaikki palaset loksahtavat paikoilleen ja lopputulos tulee olemaan huikea, vielä vähän parempi kuin vuosi sitten. Meillä on niin mahtavat tyypit tekemässä tätä: monesta kuorosta tulevia laulajia, jotka ovat tottuneita muuttuviin tilanteisiin ja myös haasteisiin. Oma osuus on osattava ulkoa, tunnettava koko esitys ja tiedettävä oma paikkansa. Näyttelijät edustavat sekä rutiinia että innostusta, kukin sisäistää roolinsa omaan tahtiin ja kokemusta on toisilla vähän ja joillakin vähän enemmän. Yhteistä on kuitenkin musiikillinen osaaminen.

Kirkkomuusikkona olin vaikuttunut ensi kuulemalta INRI-pääsiäismusikaalin teksteistä ja lauluista, kun Outi-Mari ja Terhi-Liisa niitä esittelivät Luukkaan kappelin pianon ääressä. Minulle välittyi heti se, miten tekstit ja tapahtumat olivat muuttuneet melodioiksi ja rytmeiksi säveltäjän mielessä. Musiikki puhuttelee edelleen ja kauniit melodiat, kansanjoukon huudot ja laulujen harmoniat ovat saaneet taustojen myötä lisää ilmaisuvoimaa. Tunnelmat vaihtelevat laidasta laitaan, joita musiikki ja efektit tukevat ja ilmentävät. On rakkautta ja välittämistä, välillä ahdistaa, voi pelottaakin, on kuoleman surua, äidin riipaisevaa tuskaa. Ja lopussa niin suurta iloa ja riemua, että juron suomalaisenkin on vaikea olla paikallaan, kun tekisi mieli hyppiä ja tanssia. Tämä musikaali on niin suurenmoinen kokemus ja elämys, jonka toivottavasti moni uusi kuulija, oululainen tai kauempaa tuleva, voi kokea. Mikä olisikaan vaikuttavampaa kuin kokea pääsiäisen tapahtumat musiikin ja laulun ympäröimänä.

Tätä projektia on ollut mahtava tehdä. Itse olen ollut tänä vuonna vähän siellä ja täällä, tehnyt monia käytännön asioita, jotta harjoituksissa on voitu keskittyä harjoitteluun. Työtunteja ei ole laskettu, eikä tämä aina edes työltä tunnu. Henki, positiivinen energia ja ilmapiiri ovat olleet niin mahtavia taas jälleen kerran. Kaiken taustalla keskeisten henkilöiden toimiva ryhmä käy käytännön järjestelyihin liittyvää keskustelua päivittäin, joten kenenkään taakka ei käy liian raskaaksi ja keskeisin henkilö, ohjaaja, saa keskittyä ohjaamiseen.

Tuiran seurakunnalle tämä projekti on merkittävä satsaus niin ajallisesti, taloudellisesti kuin henkilöstöllisesti. Seurakunnan musiikkityö antaa kahden kanttorin työpanoksen tähän, kun kollegani Anu on Jeesuksen äidin roolissa ja kuoroista D’amen ja Pyhän Tuomaan lapsi- ja nuorisokuoro ovat mukana. Kiitos Tuiran seurakunnan muille kanttoreille, Raakel Pöyhtärille, Anna Kälkäjälle ja Heikki Jämsälle, jotka tekevät tämän projektin ja varsinkin kahden seuraavan viikon aikana enemmän kanttorin perustyötä meidän keskittyessämme tähän projektiin. Papeista Jaakko on myös mukana Juudaksen roolissa. Seurakuntamestarit pitävät huolen, että kaikki sujuu turvallisesti niin harjoituksissa kuin esityksissä. Kiitos Keijo Haurulle ja tiimille. Viime vuonna seurakuntamme juhli 50-vuotista juhlavuottaan ja Tuiran kirkon 100-vuotisjuhlaa. Tänä vuonna on reformaation juhlavuosi. Mitäköhän juhlisimme ensi vuonna, jotta saisimme musikaalin? Vai annettaisiinko perheillemme ja läheisillemme aikaamme? Sekin on tärkeää. Kiitos siis jo tässä vaiheessa kaikkien musikaalin tekemiseen osallistuvan kotijoukoille siitä, että niin monta iltaa ja lauantaipäivää olemme viettäneet kirkolla. Ja koko pääsiäinen menee näissä merkeissä.

Tommi Hekkala, Tuiran seurakunnan kanttori, Simon Kyreneläinen ja opetuslapsi




"Minut otettiin joukosta kansan hänen ristiään kantamaan, oli väsynyt, eikä jaksanut hän jatkaa kulkuaan", laulaa Simon Kyreneläinen. Takana Pekka Ulvinen, joka näyttelee kohtauksessa sadanpäämiestä.

Yhtymäkohtia Prinsessa ja villijoutsenet -oopperaan

Luin lehdestä Oulun Musiikkijuhlien satuoopperasta Prinsessa ja villijoutsenet. Innostuin heti ja päätin mennä katsomaan esityksen. Innostukseni lisääntyi entisestään lukiessani esiintyjälistaa. Meidän Aki (Jeesus)! Meidän Rami (Pilatus)!

Oopperan edetessä löysin monta yhtymäkohtaa INRI-musikaaliin. Molemmissa tulevat esille niin ihmisen valoisat kuin pimeät puolet. Minua puhutteli viime vuonna tuottaja Henri Pesosen kirjoitus Tosielämän Pilatus tässä blogissa. Elämän varrella olen joutunut kohtaamaan myös omia pimeitä puoliani, vaikka nuorena en voinut edes kuvitella niitä löytyvän myös itsestäni. Ihmiset eivät ole aina rakastavia ja lojaaleja. Mitä vastaan, kun elämä kysyy ja pakottaa valitsemaan? Myös valitsematta jättäminen on valinta. Mieleeni muistuu myös monelle ehkä tuttu tarina ihmisen sisällä taistelevasta kahdesta koirasta, joista toinen edustaa kaikkea hyvää ja kaunista ja toinen niitä pimeitä puolia. Kysymykseen, kumpi niistä voittaa, on vastattava: ”Se, jota minä ruokin.”

Ihminen voi kuvitella olevansa vahva ja lojaali myös paineen alla, mutta pelko voittaa, kuten Pietari joutuu katkerasti tunnustamaan. Pilatus ei uskaltanut käyttää valtaansa ja tuomita Barabbasta. On olemassa joukkoälyä – ja tyhmyyttä. Viha ja tuhoavat tunteet tarttuvat sumentaen järjen ja inhimillisyyden äänen. Jälkeenpäin voi vain ihmetellä: ”Sokeitako olimme?”. Satuoopperassa piispa oli valtansa sokaisema ja lähetti Eliisa-prinsessan kuolemaan. Eliisa kuitenkin pelastui ja oopperan lopussa toteutui armo: Eliisa ei antanut lähettää piispaa kuolemaan, vaikka yleinen mielipide sitä vaati. Valtansa menettäneelle karkotuksessa oli rangaistusta kyllin. Myöskään Jeesus ei kostanut: ”Ainoat sanat armon, rakkauden sekä iltarukouksen…”.

Työssäni joudun usein painiskelemaan neuvottomuuden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Siksi tuntui erityisen lohdulliselta lukea seuraava teksti: ”… Kaikkea johtaa silloin ego, ihmisen omavoimaisuus ja omanvoitontavoittelu. Ego kaappaa ihmisen, ja ihminen alkaa käyttää valtaa itsensä palvelemiseen sen sijaan, että palvelisi sillä toisia. Siksi valtaa pitäisikin olla sellaisella, joka ei sitä erityisemmin halua.” (Tommy Hellsten: Tähän olen tullut)

INRI-musikaalissa näyttäytyy elämän koko kirjo. Olet sydämellisesti tervetullut kokemaan näitä tunteita kanssamme!

Tarja Siira, kuorolainen

Tampereelta Ouluun ja takaisin – tuottajan kuvaus projektin vaiheista

INRI-pääsiäismusikaali on jokaiselle tekijälleen henkilökohtainen matka kohti pääsiäistä. Musikaaliin mahtuu matkustajia kaikista elämäntilanteista ja lähtökohdista. Meitä kaikkia musikaalissa mukana olevia yhdistää palava into herättää Jeesuksen ristiinnaulitsemiskertomus uudelleen henkiin ja esittää se tunteikkaasti ja laadukkaasti pääsiäisenä Tuiran kirkossa sadoille, jollei tuhansille ihmisille. Tässä on oma matkakertomukseni siitä, kuinka kävin ydinryhmän tapaamisessa ja musikaaliharjoituksissa Oulussa, Tuiran kirkossa neljä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Perjantaiaamuna menin normaalisti käymään koulussa veistämässä hieman keskeneräistä akustista kitaraani. Koko päivän tunsin pientä jännitystä, sillä tiesin, että koulupäivän jälkeen minua odottaa vielä pitkä matka Tampereelta Ouluun. Illalla tein muutamat musikaalin sopimuspaperit kuntoon ja keräsin listan, jossa oli lähes sata asiaa, jotka meidän oli tarkoitus käsitellä seuraavan päivän palaverissa. Heräsin keskellä yötä ja ajattelin, ettei aika tule millään riittämään.

Aamulla aloitimme palaverimme käymällä läpi ihmisten kuulumisia. Ohjaajamme Tuukka oli tehnyt 22 tunnin työpäivän Helsingissä ja matkannut aamuksi Ouluun tapaamista varten. Minua alkoi jo huolestuttaa Tuukan jaksaminen, sillä 3 tunnin palaverin jälkeen alkoivat vielä varsinaiset harjoitukset, jotka ovat jo aina itsessään ohjaajalta rutistus. Toivottavasti Tuukka ei polta itseänsä loppuun tämän projektin parissa. Oli myös hauska kuulla, kuinka käsikirjoittajamme Terhi-Liisa oli herännyt yöllä koiransa haukuntaan ja joutunut lähtemään ulkoiluttamaan koiraansa, jonka maha oli mennyt sekaisin. Tilanne taisi olla meillä kaikilla sama: väsymys vaivasi.

Ydintiimimme on täynnä erilaisia taitelijoita, ja asiassa pysyminen ei ole missään nimessä vahvuutemme. Kolmesivuinen asialista motivoi kuitenkin kaikkia keskittymään, ja pääsimme suurten kysymyksien kimppuun nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Edellinen vuosi yllätti meidät täysin, sillä kirkossa esityksemme oli nähnyt yli tuhat ihmistä. Arviolta noin 250 ihmistä oli jäänyt vuoden 2016 esitysviikonloppuna kirkon ovien ulkopuolelle, sillä kirkkosali oli kirjaimellisesti täynnä esityksestä toiseen. Ilmeisesti edellisenä vuonna monet olivat myös pahoittaneet mielensä, koska eivät olleet päässeet sisälle. ”Minä maksan kirkollisveroa!”, oli joku huutanut, kun ovet oli jouduttu sulkemaan nenän edestä kiinni. Vitsailimmekin, että toivottavasti kukaan ei kuitenkaan eronnut kirkosta tämän musikaalin vuoksi.

Tuiran kirkko on varmasti Suomen tunnelmallisin paikka tämän musikaalin esittämiseen, ja siksi olemmekin valinneet sen esitystilaksi myös tänä vuonna. Huonona puolena tilassa on se, ettei sinne mahdu kuin reipas 200 henkilöä. Olemme lisänneet tänä vuonna yhden esityksen viikonlopulle lisää, että mahdollisimman moni pääsisi näkemään esityksen. Totesimme tapaamisessa, että joudumme varautumaan kuitenkin siihen, etteivät kaikki mahdu tänäkään vuonna kirkkoon. Päätimme myös, että tiedotamme ihmisiä saapumaan reilusti etukäteen, mikäli haluaa olla varma, että saa hyvät paikat esityksiin.

Tapaamisessa pohdimme myös projektin markkinointia. Edellisenä vuonna perustimme Facebook-sivun, joka on pikkuhiljaa kerännyt tykkääjiä ja lähtenyt toimimaan. Sovimme, että ohjaaja Tuukka ottaa päävastuun Facebookin päivittämisestä, sillä hänellä on ehdottomasti eniten kokemusta näistä asioista. Pohdimme tapaamisessa myös Instagramissa aktivoittamista, sillä harjoituskaudesta kertyy aina paljon valokuvia jotka olisi kiva saada ihmisten näkyviin.

Edellisenä vuonna julisteemme jumittuivat painoon, ja saimme ne laitettua seinille aivan viime tingassa. Tänä vuonna ennakoimme asiaa ja pyysimme vakiograafikkoamme Kalle Hautamäkeä tekemään julisteen jo reilusti etukäteen. Tällä kertaa julisteet tulivatkin painosta ajoissa, ja nyt meidän piti pohtia, miten saamme ne levitettyä tasaisesti ympäri Oulua. Projektissamme on mukana lähes sata henkilöä, ja olemmekin sopineet, että jokainen levittää muutaman julisteen. Tänä vuonna tiimissämme on mukana myös Mariaana, joka on ehdottomasti koko ryhmän järjestelmällisin henkilö. Hän on ottanut hienosti vastuuta ryhmän sisäisestä tiedottamisesta ja asioiden organisoinnista. Sovimme tapaamisessa, että Mariaana ottaa vastuulleen myös julisteiden jakamisen ja tarkistaa, että ne päätyvät tasaisesti ympäri Oulua.

Onnistuimme käymään koko listauksen läpi tasan kolmessa tunnissa. Itse lähdin tässä kohden syömään ja katsoin säälien Tuukkaa, joka lähti vetämään palaverin jälkeen harjoituksia nuutuneen näköisenä. Kun palasin kirkolle, olivat harjoitukset jo täydessä vauhdissa. Räpsin hieman kuvia esiintyjistä ja jäin ihastelemaan kuoron kaunista laulua. On elämyksellistä kuunnella etupenkistä, kun kuoronjohtaja Marjan huippuunsa virittämä kuoro laulaa: ”Sokeitako olimme, sykkikö sydämemme?”. Treenaamisen jälkeen koko esitystiimi siirtyi kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Tuukka jäi hiomaan sadanpäämiehen, Pekan, kanssa vielä hänen kohtaustaan. 

Menin istumaan kahvipöytään. Samassa pöydässä istuivat jo edelliseltä vuodelta tutut kuorolaiset Heikki ja Arvo. Keskustelimme siitä, kuinka kohta junalla pääsee entistä nopeammin etelästä pohjoiseen. Riivaajamme Ansku totesi, että lentokone on edelleen parempi vaihtoehto matkustamiseen kuin juna. Tästä syntyi erinomainen keskustelu. Kuorossa laulava Heikki puolestaan kertoi, kuinka alun perin vain muutama henkilö oli ollut hänelle entuudestaan tuttu. Nyt hän oli tutustunut jo lukuisiin muihin musikaalin tekijöihin. Tauon aikana esiintyjät ottivat julisteita, ja vain muutama juliste jäi enää pöydälle.

Harjoitukset jatkuivat tauon jälkeen. Seuraavaksi harjoiteltiin kansanjoukkokohtauksia. Musikaalissa kuoro viedään äärirajoille niin äänenkäytön kuin esiintymisenkin suhteen. Kuoron johtaja Marja opastikin, ettei kuorolaisten tarvitse tällä kertaa huutaa täysiä, jotta ääntä riittäisi vielä muihinkin kappaleisiin. Henkilökohtaisesti tykkään todella paljon siitä, että jokainen projektissa mukana oleva antaa täyden panostuksensa, ja ihmiset ovat rohkeasti uskaltaneet poistua epämukavuusvyöhykkeiltään. Tuukka on myös tämän suhteen vaativa: kukaan esiintyjä ei voi olla lavalla tai kuorossa ”puolivaloilla”, vaan kaikki asiat tehdään täysillä ja sydämestä! Harjoittelun jälkeen Tuukka kysyi, että minkä kappaleen haluaisitte vielä esittää? Ryhmästä tuli paljon innokkaita ehdotuksia. 

Lopulta päädyttiin kuuntelemaan vielä musikaalin uuden tulokkaan Saanan tulkintaa Magdalan Marian kappaleesta. Myös Saanan molemmat vanhemmat ovat mukana projektissa. Saanan isä Eero näyttelee Pietarin roolia, kun taas hänen äitinsä on yksi kolmesta riivaajasta. Harvasta perheestä löytyy näin monta huippuesiintyjää! Saana lauloi kappaleen todella kauniisti ja sydämestä! On ollut mielenkiintoista seurata, miten tämän vuoden muutkin tulokkaat ovat ottaneet haltuunsa haastavia lauluja ja rooleja. Olen erittäin vakuuttunut siitä, että tänä vuonna esitys on vähintäänkin yhtä hyvä, kuin mitä se oli edellisenä vuonna – ellei jopa parempi! On myös ollut mukava seurata, kuinka Tuukka on uskaltanut rikkoa viime vuoden kaavaa ja tehdä asioita uudella tavalla. Varmastihan hän pääsisi paljon helpommalla, jos esitys vedettäisiin vain tutulla ja turvallisella kaavalla. Arvostan kuitenkin, että hänen ammatillinen ylpeytensä ei sitä salli. Harjoitusten jälkeen purimme kaiken rekvisiitan, ja pikkuhiljaa kirkko tyhjeni ja palasi takaisin arkiseen tarkoitukseensa. Olin ostanut jo junaliput seuraavaksi aamuksi Tampereelle, joten oli aika lähteä.

Terveisin
INRI-pääsiäismusikaalin tuottaja Henri Pesonen


Kuoron upea laulu täyttää koko kirkon ja saa kuuntelijan herkistymään pääsiäisen sanomalle.


Tuiran kirkko mahdollistaa kaksikerroksisen esitystilan musikaalille. Ohjaaja Tuukka seuraa silmä tarkkana lavan tapahtumia.


Saana Siliämaa eläytyy Magdalan Marian rooliinsa.


Eero Siliämaa näyttelee musikaalissa Pietarin roolin.

Magdalan Maria

Jeesuksen elämässä oli monta tärkeää Mariaa. Äiti Maria tietysti tärkein, mutta Magdalan Maria myös yksi tärkeimmistä ja hänet mainitaan jokaisen evankeliumin pääsiäissunnuntain tapahtumissa.

Maria, Magdalan kaupungista, oli Jeesuksen seuraaja, yksi opetuslapsista. Hänen legendojen verhoamasta elämästään tiedetään vain vähän. Mariaa kunnioitetaan pyhimyksenä mm. katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Maria Magdaleena on kuitenkin kautta kirkkohistorian ollut kiistelty hahmo, ja paavi Gregorius Suuri leimasi hänet entiseksi prostituoiduksi. Gnostilaisen perimätiedon mukaan Maria oli Jeesuksen rakastetuin opetuslapsi.

Eri evankeliumeissa Mariasta kerrotaan mm. seuraavaa: Jeesus ajoi hänestä seitsemän pahaa henkeä, ja Maria oli yksi monista, joka tuki Jeesusta omilla varoillaan. Hän todisti Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja oli läsnä Jeesuksen hautaamisessa. Maria saapui pääsiäissunnuntaina Jeesuksen haudalle ja kohtasi ylösnousseen Jeesuksen ja kertoi tästä riemuiten muille Jeesuksen opetuslapsille.




Tänä vuonna INRI-musikaalissa Magdalan Mariana laulaa 22-vuotias Saana Siliämaa, iloinen ja hersyvä persoona. Saana kertoo, että musikaaliin osallistuminen tuntui helpolta – laulavathan äiti ja isäkin musikaalissa. Esiintymiskokemusta Saanalla on pienestä pitäen; ensimmäisen julkisen lauluesiintymisensä hän muistelee tehneensä nelivuotiaana. Isosisko säesti pianolla, ja Saana lauloi sydämensä kyllyydestä.

Sydämensä kyllyydestä Saana laulaa myös INRIssä. Hänen laulussaan lauletaan: "Tänään viestin viedä saan: Sinä olet elossa! Pidät mua lähelläs; kuljet aina vierellä; otat mua kädestä, kun pelottaa, saan olla sylissä!" Tämä riemu totisesti välittyy kuulijalle!


Tule Sinäkin, lukija, kokemaan tämä ilo!


Lea Peltola, yksi kuorolaisista


Hetki Jeesuksen kengissä

Olen nyt kahtena viikonloppuna tuurannut Jeesuksen näyttelijää, laulaja ja näyttelijä Aki Saarelaa, hänen jouduttuaan olemaan pois harjoituksista. Jeesuksen lisäksi olen ollut milloin riivaajana, milloin sotilaana – olen sellainen jokapaikanhöylä. Kokemus siitä, että olen saanut sijaistaa yhtä musikaalin päähenkilöistä, on ollut niin upea, että minun on pakko vähän avata sitä.

Tunteiden kirjo Jeesuksen roolissa on valtava. Siihen mahtuu niin suuttumusta, pelkoa kuin epätoivoakin – mutta tavallaan myös luottamusta. Suuttumus ja pelko nivoutuvat kohtaukseen, jossa Juudas kavaltaa Jeesuksen ja tämä vangitaan sotilaiden toimesta, sekä siihen, kun kansa vaatii Jeesusta ristille. Yritin harjoituksissa vangita kyseiset tunteet kurtistamalla kulmiani ymmärtäessäni Juudaksen pettäneen minut, sekä katsomalla hädissäni hurjistuneeseen väkijoukkoon. Siitä puheen ollen, totesin tämän päivän harjoituksissa väkijoukkoa esittäville kuorolaisillemme, että heidän riehumisensa oli pelottavan aitoa; luulin heidän haluavan tapattaa minut oikeasti. :D

Henkilökohtaisesti suosikkilauluni on se, jossa Jeesus on jo ristillä ja huutaa isäänsä. Laulu on niin kokonaisvaltainen, että eläytyminen rooliin on helppoa. Tässä auttanee myös se, että olen varsin empatiakykyinen persoona. Epätoivon tunne on kyseisessä laulussa vahvasti läsnä, mutta se hälvenee pian. Seuraavassa laulussa Jeesus nimittäin toteaa antavansa henkensä isänsä käsiin, mikä viestii mielestäni luottamuksesta. Hän luottaa siihen, että ristiinnaulitsemisen on tapahduttava.

On suuren suuri kunnia saada osallistua tähän upeaan projektiin – se yhdistää meidät kaikki! :)


Heini Kärkkäinen, naistenori ja jokapaikanhöylä



Pilatusta näyttelevä Jami Kontturi (oikealla edessä) puolustaa vangittua Jeesusta. Kontturi tuuraa Rami Mattilaa, joka nähdään Pilatuksen roolissa pääsiäisenä.


Heini Kärkkäinen sai kokea tunteiden kirjon näytellessään Jeesusta.