Esitykset Tuiran kirkossa 2017
pitkäperjantaina 14.4. klo 20
lankalauantaina 15.4. klo 16 & 20
pääsiäissunnuntaina 16.4. klo 16 & 20

Kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy!
Osoite: Myllytie 5, 90500 Oulu

Suuri sinfonia valmistuu pienissä puitteissa


21 taustanauhaa on nyt työstetty lähes valmiiksi INRI – Pääsiäismusikaalia varten. Musikaalin taustalla kuullaan massiivista sinfonia-orkesteria monipuolisesti. Herkimmillään kuunnellaan vain yksittäisen sellon soittoa, kun taas massiivisimmissa biiseissä soittajia voi olla jopa 100 kappaletta. Tämä kaikki on kuitenkin vain bittejä tietokoneella. INRI – Pääsiäismusikaalin taustanauhoja ei ole soittanut oikea orkesteri vaan kyse on niin kutsutusta virtuaaliorkesterista.


Jouduin miettimään hetken aikaa, kun minua pyydettiin tekemään taustanauhat musikaaliin. Olin ollut mukana tekemässä monia pop-kappaleita, mutta klassinen musiikki oli jäänyt reippaasti taka-alalle. Selailin pitkät pätkät internettiä ja selvitin, onko tietokoneella edes mahdollista tehdä aidon kuuloista jousiorkesterimusiikkia. Löysin kuitenkin muutaman lisäosan äänitysohjelmaani ja äkkiä tajusin, että sinfoniaorkesteri on saapunut pieneen kotistudiooni. Perehdyttyäni  asiaan  hieman sain orkesterin kuulostamaan aidolta, ja kun koko musikaalin tekijätiimi oli tyytyväinen , otin haasteen vastaan. Vaikka taustanauhat ovatkin virtuaaliorkesterin käsialaa, tullaan musikaalissa kuulemaan lisäksi myös oikeita soittimia sekä elävää, lähes 50 hengen kuoroa.

Parin kuukauden aikana olen saanut nidotuksi 21 loistavaa sävellystä taustanauhaksi kuorolle ja solisteille. Projekti on ollut erittäin opettavainen ja parhaat ideat ovatkin löytyneet tekemällä. Olen saanut  apua  myös parilta orkesteripuolen ammattilaiselta, jotka ovat avartaneet käsityksiäni sovituksien tekemisestä orkesterille.

Nyt taustanauhat ovat loppumetreillä, ja edellisen viikon olin Oulussa tekemässä viimeisiä hiomisia kappaleisiin. Kappaleiden pätkiä tullaan musikaalin lisäksi käyttämään muunmuassa mainosmateriaalissa joten pysykää kuulolla.

Terveisin Henri Pesonen Tampereelta!